torstai 9. lokakuuta 2014



  Sama kotka kuin allaolevassa kuvassa.Syksyn eka kuvausreissulla kuvattua.
  Kojulle käy nyt lähes päivittäin kolme eri kotkaa.Eikä muuta kuin varaamaan niitä elämyksiä,
  joko kuvaten tai vain katsellen.

   Kuvassa nuori rengastamaton maakotka.

    On se vaan uljas eläin tuo metsäpeura.Alkavat jo hirvaat taistelemaan vaatimista.

torstai 26. kesäkuuta 2014

lauantai 10. toukokuuta 2014

Riihimäen erä-messut lähestyvät kovaa vauhtia.Nehän ovat 5-8.6
Olemme samalla paikalla missä ennenkin.Alatiellä osasto 355.
Taitaa olla jo yhennettoista messut.Tässä esimerkkejä koski ja suvanto Senioreista mitä uitamme ja myymme siellä.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Puhtaanapito ei lakkoile.Viikon ajan noin kahenkymmenen korpin parvi tankannut peuraa,possua ja jänistä.
Eräänä aamuna kotka istui takavasemmalla tunnin,mutta ei uskaltanut tulla aterialle.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Näissäkin vaapuissa on vielä monta työvaihetta,ennenkiun ne ovat pyytämässä siikaa Saimaalla,Harjusta Höytiäisellä tai molempia Inarinjärvellä.

perjantai 28. helmikuuta 2014

  Tällaisia sarvipäitä kuvataan siitä pallokojusta ensi syksynä.Metsäpeuroja on  nytkin alueella,mutta hirvaat ovat pudottaneet sarvensa ja muutoinkin käyvät pelloilla satunnaisesti.


























tiistai 25. helmikuuta 2014

Kävin sunnuntaina kojulla mutta tuli vesisade ja lähdin viiden tunnin päästä katsomaan Sotsin viittäkymppiä.
-Lähtiessä otin kojun sisältä kuvan.
-Edessä vasemmalla näkyy laveri,joka on laskettu alas.
-Keväällä,kun yö on lyhyt,niin voi tulla illalla ja sitten pikkasen torkahtaa ja jatkaa tarkkailua tai kuvausta aamuyöllä.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

On sunnuntai aamu.Ei oikein unikaan enään maittanut,niin ajattelimpa lähteä ajelemaan kojulle päin.
Olymppialaisetkin päättyvät tänään(Suomelle ja Selänteelle hieno päätös eilen).
Minulla on kojulle matkaa 60 kilometriä.Aikaa pitää varata tunnin verran,jotta kerkiää laittaa lämmön päälle ja kamera valmiiksi ennen pimeän päättymistä.
On minulla kojussa kyllä pimennysverhot,että voi valoissa laittaa kaikki kuntoon.Muuta siellä täytyy kuitenkin olla ennen kuin kuvattavat tulevat aamupalalle.
Kotkat ovat olleet varmaan reviirinsä muilla haaskoilla,kun eivät ole päivittäin käyneet.
Ei muuta kuin ajelemaan elämyksiä päin.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Ettei vallan unohdu,niin laitetaan kuvaa vaapuistakin.
Pikkuvaaput melkein maalattu ja niistä kuvassa kesän uutuusvärit.
Vasemmanpuoleinen ei ole noin punanen,vaan on enempi oranssille.
Minun kuvankäsittely vaan on kivikaudelta,ettei onnistu oikein nuo korjaukset.

Tulipa rakennettua tällainen paalikojukin.Syksyllä tästä olis tarkoitus metsäpeuroja kuvata.Mutta nyt talvella tämä on oiva paikka ketun pillitykseen tai vaikka pilkille,ei muuta kuin pieni strangia vaan lämmittimeksi.Tässä ei ole lattiaa,joten peuroja kuvatessa voi varovasti,vaikka siirtyä lähemmäksi ei paina kuin kymmenkunta kiloa,joten hartioilla ylös ja lähemmäksi kuvattavia.
 
 


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kotkalla on kotkan katse.Minun kuvani eivät ole kummoisia,mutta katsokaa kotisivujeni etusivulta muiden kojussa käyneiden sivustoja. hannu@seniorivaappu.fi

tiistai 28. tammikuuta 2014

lauantai 25. tammikuuta 2014

Hei

Kysykää rohkeasti vaan ,joko vaapuista,tai kuvauspalveluista.Kuvauspalveluista voidaan räätälöidä mieleisesi paketti.Tällä hetkellä maakotkan kuvaus meillä parhainmillaan.Päästä kuvaamaan kotkia, nyt on melko hyvä,johtuen alkavasta matalasta.
Tiedote kuvauskojulle.
Maanantai 27.1 ja tiistai 28.1 on jo varattu.Ja tietenkin huominen sunnuntai,Terv.Hannu
Lauantaina 25.1.2014 ollimme Jarin kanssa tiivistämässä pikkasen kuvauskojua.
Saimme työt tehtyä joimme kahavit ja kaakaot,kunnes korpit tulivat.Harjoittelimme niihin pikkasen kuvausta.Niin eihän siihen mennyt kuin tunti tai kaks ja sieltä se kotka laskeutui.Ja mehän paahettiin putket kuumina.Saatiin joitakin kuvia,joista yksi tässä. On se vaan mahottoman uljas lintu.
Ps.Ensi viikolla siis Torstaista eteenpäin tällä hetkellä vapaata.

perjantai 24. tammikuuta 2014



Kojusta eka kuvat torstaina 23.1.14
Kuva tallentui Karsikkaan Tuomon kameralla.

tiistai 21. tammikuuta 2014

 
No niin nyt olis kuvauskoju Paikoillaan.Seinät tehty kolmen sentin uretaani levyistä .Lattia ja katto 7 senttistä.Kaasulämmitys,jotta tarkenee,eikä pakkanen ole esteenä.Tähän aikaan maakotkien kuvaus varmuus aika hyvä.Sanotaan jotta kymmenen reissua ja yksi tyhjä päivä.Ja siinäkin saattoi olla jokin ulkoinen tekijä.Vuorokauden kuvausreissu 50€ sisältää alv.Useamman vuorokauden kuvausreissusta voidaan neuvotella.Lähialueelta voi tilata edullista kämppä majoitusta,jossa takka ja puuhella,sekä tietysti höyrysauna,johon mahtuu noin 15 henkeä kerrallaan.Tiistaisin avannossa kastautumista,sekä kämpässä on aina kahvit ja mkkaran paistoa.Agrekaatti jolla saa sähköä,jos tarvii katella päivän otoksia tai ladata akkuja on myös varusteena.Eikä muuta kuin varaamaan elämyksiä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

   Vuoden 2013 viimeisenä päivänä otettu maakotka kuva.Rengasnumero taitaa olla 86.Kenenkähän rengastama.
Vaappurintamaltakin sen verran,että toka viikolla pitäis aloittaa maalaaminen.
Ja niin  Hyvää Uuttavuotta kaikille.