tiistai 24. joulukuuta 2013

Rauhallista Joulua,sekä hyvää uutta vuotta,lukijoille,yhteistyökumppaneille ja kaikille  asiakkailleni.
Tv.Hannu

maanantai 23. joulukuuta 2013

   Metsäpeuroja:syksy 2012(kuva Tuomo.K)
  Näitä mahdollisuus päästä kuvaamaan lokakuulta joulukuulle.Kuvauksia tehdään,joko nurmipelloille tai riistapelloille,joissa eri tasoisia kuvauskojuja.
 
   Taistelu vaatimista on rajua.(kuva.Tuomo Karsikas)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

      Tässä vielä Karsikkaan Tuomon Joulukuun alussa ottama metsäpeura kuva (tosi hieno ja huomaa keskellä oleva hirvas oli pudottanut jo toisen sarvensa)                                                                                                                                                                               

lauantai 21. joulukuuta 2013

Metsäpeuroja

Tässä on Tuomo Karsikkaan ottama kuva metsäpeuroista vuodelta 2012.Vasemmanpuoleinen hirvas päätyi Tampereen seudulle eräksi.
 Vastapainoksi vaapunteolle aloitan luontokuvauksen harrastajille mahdollisuuden tulla kuvaamaan,jopa näitä Suomenselällä asustavia metsäpeuroja taikka alla olevan videon maakotkia.
Ehkä ahmaa,sekä myös karhua,joka on runsastunut Pohjanmaalla.
Nyt jo mahdollisuus kotkien kuvaukseen kevyestä telttakojusta.

Metsäpeuroille tehdään riistapeltojen läheisyyteen useita kuvauskojuja.Metsäpeurojen kuvaus aika on lokakuun lopulta joulukuun alkuun.Kahden-kolmen vuorokauden reissulla sataprosenttinen mahdollisuus päästä kuvaamaan peuroja.

Maakotkat syönnillä



Vaapunteon vastapainoksi harjoittelen luontokuvausta. Nämä maakotkat tallentuivat videolle Keski-Pohjanmaalla 20.12.2013.

Saatiin viimein uusi blogi avattua!

Viime kesän kuvanäytettä Tornionjoelta 12,5kg
Koski-Seniori suklaaruskea, soutajana Juha Pieskä
Tästä se lähtee

P.S. Ottakaa kantaa ja kysykää vaapuista sekä väreistä!